Puristusvoimaohjelman ja kaupan päälle tulevien välineiden avulla kehität puristusvoimaa. Puristusvoimaa tarvitaan lukuisissa arkisissa askareissa aina asioiden kädessä pitämisestä oven avaamiseen ja myös treenaaja tarvitsee puristusvoimaa onnistuakseen kohdentamaan treeninsä oikeisiin lihaksiin ennen kuin ote tangosta lipeää.
Sisältää helpon harjoitusohjelman ja 5 huipputehokasta välinettä.
79.90 €
Heikko puristusvoima on yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn. Käden puristusvoima ennustaa sekä vanhuusiän toimintakykyä että elinikää.
Puristusvoimaa tarvitaan niin ovien avauksissa kuin asioiden kädessäpitämiseen. Myös treenaaja tarvitsee sitä voidakseen kohdentaa treenin oikeisiin lihaksiin.
Monen käsien puristusvoima on heikko, koska sitä ei tule käyttäneeksi päivittäin johtuen nykyisistä työskentely- ja liikuntatavoista.
Tiesitkö tätä?
Puristusvoima kuvastaa sormien, kämmenten ja kyynärvarren lihaksiston toimintaa. Sen on useassa tutkimuksessa todettu kielivän myös yleisestä kunnosta ja lihaskunnosta.
Heikentynyt puristusvoima voi kertoa kroonisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, hengityselimistön sairauksien ja diabeteksen aiheuttamasta lyhentyneestä elinajanodotteesta. (Lähde: Lääkärilehti)
– Päivittäisistä toiminnoista selviytymisen kannalta puristusvoima on yksi tärkeimmistä tekijöistä, terveystieteiden tohtori ja fysioterapeutti Marjo Rinne UKK-instituutista sanoo.
Pientä puristusvoimaa tarvitaan niin imuroimiseen, maitopurkin avaamiseen kuin avaimen lukossa kääntämiseenkin.
Tavoitteellinen treenaaja tarvitsee puristusvoimaa onnistuakseen kohdentamaan treeninsä oikeisiin lihaksiin ennen kuin ote tangosta lipeää.
Yhtenä syynä puristusvoiman heikentymiselle on se, että enää ei juurikaan kanneta taakkoja tai käytetä työkaluja vaan lähinnä naputellaan näppäimistöä. (Lähde: Aamulehti)
Tämän takia puristusharjoittelu kannattaa
Monilla työnteko tapahtuu koko ajan enemmän näyttöpäätteillä tai muissa sellaisissa tehtävissä, joissa ei puristusvoimaa ja käsiä rasiteta enää samalla tavalla kuin aikanaan. Siksi käsien ja sormien harjoittelu on tärkeää. Hyötyjä näkee työelämän ulkopuolellakin.
Treenaaja tarvitsee puristusvoimaa onnistuakseen kohdentamaan treeninsä oikeisiin lihaksiin ennen kuin ote tangosta lipeää.
Treenissä on muutenkin helpompi kehittyä, kun liikkeet eivät jää kiinni puristusvoimasta ja tekniikka on mahdollista pitää hyvänä läpi sarjan.
Varsinkin aloittavan treenaajan on hyvä harjoittaa puristusvoimaa, sillä nykyisin se on niin monella rapautunut.
Lisäämällä puristusvoimaharjoituksia kalenteriin voi nopeastikin saada muusta treenistä parempia tuloksia ja ne tietysti näkyvät sitten lopulta myös kropan muutoksina.
Käsien rasituksen vähentyminen on johtanut siihen, että monilla on heikot kädet, sormet ja kyynärvarret, jotka ovat alttiina rasitusvammoille.
Näiden lihasten rappeutuminen johtaa myös ihan normaaleissa työtehtävissä ennen pitkää särkyihin ja kipuihin. Erityisesti näyttöpäätetyössä on huomattavissa käsien erilaisten rasitusvammojen lisääntyminen.
Säännöllinen käsien, sormien ja puristusvoiman harjoittaminen ennaltaehkäisee ja toisaalta myös hoitaa jo olemassaolevia kipuja.
Muutaman minuutin päivittäisellä puristeluharjoittelulla voi tehdä omasta työskentelystä mukavampaa ja tehokkaampaa. Eikä se vaadi edes omalta työpisteeltä poistumista.
Älä usko meitä. Usko asiakkaitamme.
“Teen näyttöpäätetyötä eli istun tietokoneella paljon. Varsinkin nyt etätyötä tehdessä olen huomannut, että kädet, ranteet ja käsivarret kipeytyvät päivittäin ja enemmän kuin aikaisemmin.
Kaveri (kuka on fyssari) suositteli taukojumppaa ja stressipallon puristelua tai muuta käsien aktivointia.
No aattelin, että tehdään tää kerralla kunnolla ja hommasin tämän 5 välineen paketin niin saan pallon lisäksi muitakin välineitä avuksi.
Puristelen näillä pitkin työpäivää, aina minuutin yhdellä per käsi. Siihen päälle taukoja enemmän. Tilanne onkin parantunut ja ei ole enää samalla tavalla kipuja ja särkyä.”
Mirka, 44
“Treenaan vuosien tauon jälkeen aktiivisesti ja PT sanoi, että kannattaisi harjoittaa puristusvoimaa.
Teen näillä aina salitreenin päätteeksi kotona 5-10 minuutin harjoituksen eli puristelen eri välineillä.
Viikon jälkeen alkoi näkyä tuloksia salilla, kun tanko pysyi käsissä helpommin.
Aion jatkaa näiden käyttöä..
ja en olisi uskonut, että joku tälläinen asia edistää treeniä sen verran kuin se on auttanut, joten kiitos teille välineistä ja ohjeista ja PT:lle kiitos vinkistä.”
Pasi, 34
Tulokset puhuvat puolestaan
Jo lyhyt aika puristusvoimaharjoittelua tekee hyvää ja tulokset ovatkin nähtävissä jopa viikossa. Tärkeintä on rakentaa puristusvoiman kehittämisestä rutiini, jolloin harjoittelu on säännöllistä. Viiden välineen avulla saat treeniin monipuolisuutta ja vaihtelua.
Puristusvoiman harjoittamiseen on monia tapoja. Yksi parhaista on roikkuminen. Ongelma monissa harjoituksissa on se, että niihin tarvitaan välineitä ja laitteita, jotka ovat tiettyyn paikkaan sidottuja.
Sen takia kokosimme viisi ammattitason välinettä, joilla puristusvoimaa voi harjoittaa missä vain. Vaikka sitten omalla kotisohvalla samalla kun katsoo illan uutisia.
Tämä tekee harjoittelusta äärimmäisen helppoa sekä turvallista, koska välineillä ei voi aiheuttaa vammoja.
Paketissa saat viisi välinettä: flex-puristimen, puristuspallon, sormien vahvistajan, donitsi-puristimen ja säädettävän voimapuristimen.
Jos haluat tehdä puristusvoiman harjoittelusta todella yksinkertaista, niin valitse joka arkipäivä yksi viidestä välineestä ja treenaa sillä minuutin per käsi.
Tämän helpompaa ei harjoittelusta voi tehdä. Viikon aikana harjoittelua tulee säännöllisesti ja yhteensä 10 minuuttia. Erilaisilla välineillä rasitus on monipuolista ja kehittävää.
Hyödyntämällä mukana tulevaa helppoa ja yksinkertaista harjoitusohjelmaa on mahdollista nähdä tuloksia puristusvoimassa jo yhdessä viikossa.
Tämä johtuu jo pelkästään siitä, että harva meistä harjoittaa puristusvoimaa, joten kehitys on nopeaa.
Optimaaliseen puristusvoimatasoon pääseminen voi kuitenkin viedä jonkin aikaa lähtötasosta riippuen. Aina edes tärkeintä ei ole päästä ihan parhaaseen mahdolliseen tulokseen, vaan enemmänkin harjoittaa puristusvoimaa säännöllisesti.
Mitä välineet ovat?
Monipuolinen puristin, jolla kehität puristusvoimaa ja sormien voimaa.
Vahvistat tämän avulla sormiasi ja ranteita tehokaasti.
Kätevä puristuspallo, jolla harjoitat puristusvoimaa monipuolisesti.
Tällä puristimella saa helposti vastusta säätämällä rankemmankin harjoituksen.
Donitsi-puristin on monipuolinen puristusväline, jolla treenaat koko kättä.
Saat mukaasi kätevän pussin, jossa välineitä voi säilyttää tai käyttää mukana kuljettamiseen.
Älä usko meitä. Usko asiakkaitamme.
“Etsin voimapuristinta, jota voisin käyttää aina televisiota katsellessa. Onneksi löysin kuitenkin tämän paketin ja sain samalla kertaa muutkin välineet.
Voimapuristin on ollut hyvä, mutta erityisesti flex-puristin ja sormien vahvistaja ovat olleet hyödyllisiä. Erittäin laadukkaat tuotteet ja kätevä säilytyspussi.
Käytän näitä aina televisiota katsellessa iltaisin ja jumppaan käsiäni. Kiitos tuotteista!”
Riitta, 55
“Ikää alkaa olla ja lääkärintarkastuksen yhteydessä suositeltiin kiinnittämään huomiota puristusvoimaan… kuulemma minulla sen verran heikko.
Tilasin nämä välineet ja olen nyt kerran päivässä aina muutaman minuutin kerrallaan puristellut näillä.
Kyllähän sen huomasi heti alussa, että oma puristusvoima oli heikko ja harjoitusta kaipasi. Nyt on menossa parempaan suuntaan ja jatkan tätä säännöllistä harjoittelua.”
Esko, 72
Lisää puristusvoimaa -pakettiin kuuluu:
Kyllä! Voit maksaa tämän ohjelman yleisimmillä liikuntaeduilla (Smartum, Edenred, Eazybreak, ePassi).
Ei mitään! Postitamme tuotteet sinulle ilmaiseksi. Tilaamisesta ei koidu sinulle mitään piilo- tai lisäkuluja.
Välineet ja harjoitusohjelma ovat pysyvästi sinun, eli voit käyttää niitä niin pitkään kuin haluat.
Kyllä! Meillä on 30 päivän tyytyväisyystakuu kaikille tuotteillemme.
Kyllä voit! Nämä välineet sopivat kaikille iästä riippumatta.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, mutta mitä nopeammin aloitat, sen parempi.
Kyllä on! Näiden välineiden avulla voit parantaa puristusvoimaasi turvallisesti ja itsenäisesti.
Kyllä voit. Nämä välineet sopivat myös kovaa treenaavalle.
Kyllä on!
Näiden välineiden avulla voit tehdä sormille ja käsille hyvän taukojumpan ja samalla vahvistaa niitä!
Et tarvitse ohjelmaa, mutta ohjelma ja käyttöohjeet tulevat paketin mukana, kun teet tilauksen.
Ehdottamasi minuutti per väline on hyvä tapa toimia, jos puhti siihen riittää.
Mikäli haluat lisätietoa yrityksestämme tai tästä harjoitusohjelmasta, älä epäröi olla yhteyksissä meihin. Asiakaspalvelumme auttaa mielellään. Saat meihin yhteyden painamalla sinistä chat-puhekuplaa sivun oikeassa alareunassa tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@kotonakuntoon.fi.
Ostoksesi on täysin riskitön
Jos et jostain syystä ole tyytyväinen saamiisi tuotteisiin, voit postittaa ne meille takaisin veloituksetta ja palautamme kaikki rahasi. Tilaaminen ei aiheuta sinulle minkäänlaista riskiä.
Huom. Jos käytät tilaamiseen liikuntaetuja, emme valitettavasti voi hyvittää rahojasi takaisin, koska lakiteknisesti liikuntaetuja ei saa muuttaa rahaksi.
79.90 €
Tutustu myös muihin ohjelmiimme
Saa -40 % ensimmäisestä ostoksestasi tilaamalla uutiskirjeemme.
©2024 All Rights Reserved – Nordic Flow Movement Oy / Kotonakuntoon.fi
Saa -40 % ensimmäisestä ostoksestasi tilaamalla uutiskirjeemme.
©2024 All Rights Reserved – Nordic Flow Movement Oy / Kotonakuntoon.fi
Asenna kotona kuntoon sovellus puhelimeesi. Paina "Jaa -ikonia" sen jälkeen valitse Lisää Koti-valikkoon