169.00 €
Kiinteydy kotipilaksella on stressittömin tapa kiinteyttää vartaloa.
Toisin kuin monet muut treenimuodot, pilates laskee kehosi stressitilaa. Jos olet kiireinen tai elämässäsi on paljon stressiä kiinteydy kotipilateksella on erinomainen treeniohjelma sinulle
Toisin kuin muut treenimuodot, pilates laskee stressiä. Stressaantunut keho ei suostu luopumaan rasvavarastoistaan tai kiinteytymään.
Joten pilatestreenien avulla saat kiintetymisen käyntiin vaikka muut treenimuodot eivät olisi toimineet
Pilateksen kanssa ei ole pelkoa siitä, että vartalosta tulisi liian lihaksikas. Pilatesta treenaamalla vartalosta tulee hoikka ja sopusuhtainen.
Olemme saaneet erityisen paljon positiivista palautetta siitä, että treenit eivät vie aikaa.
Kaiken lisäksi ne voi tehdä kotona, niin matkustamiseenkin kuluva aika säästyy
Treenit eivät vie paljon aikaa ja ne ehtii tehdä helposti aamulla heräämisen jälkeen, ennen nukkumaanmenoa tai vaikka lounastauolla.
Ohjelmaan sisältyytreeneihin erityisesti suunniteltu Pilatestanko. Se tekee treeneistä paljon tehokkaampia ja parantaa tuntumaan omaan kehoon.
Saat välineet ilmaiseksi kaupan päälle ja voit tehdä niiden avulla kiinteydy kotipilateksella-treenit missä vain
Tangon voi laittaa laittaa kasaan ja sen jälkeen se mahtuu helposti mukaan matkalle tai vaikka vähän kookkaampaan käsilaukkuun
Moni on kiitellyt pilatestreenejämme siitä, että stressitila on helpottanut, treenejä on tosi mukava tehdä ja vartalo on hoikistunut.
Tämä on erinomainen keino tutustua siihen, että vartaloa todellakin voi muokata myös hienovaraisemmalla treenillä kuin punttien kolistelu.
Ennen kesää en saanut yksiä farkkuja kiinni, mutta nyt menevät helposti. Työstä johtuneet polvi ja olkapäävaivat on hävinneet. Hartiat ja niska ei ole enää jumissa. Vyötärönseudulta on lähtenyt senttejä, reidet ja pakarat on selvästi kiinteämmät. En olisi uskonut, että pystyn tähän, mutta päätös oli aika kova. Voittajafiilis!
On löytynyt lihaksia, joita en tiennyt olevan olemassakaan 😅 Fiilis on hyvä. Treeni jatkuu aivan varmasti!. Kroppani on selvästi kiinteytynyt ja mielikin keventynyt. Aion ehdottomasti jatkaa treenejä. Säännöllisten treenien tuomalla hyvällä ololla ja tuloksien tuomalla motivaatiolla on ollut myös helpompi pitää kiinni terveellesistä ruokailusta ja makeahimo on pysynyt kurissa.
Olen ylpeä itsestäni että todella suoritin tämän ohjelman alusta loppuun, sillä koskaan aiemmin en ole siihen kyennyt tai mielenkiinto on loppunut kesken. Tämä ohjelma oli sopivan vaihteleva, eli siihen ei ehtinyt kyllästyä.
Ennen jatkuvasti särkenyt pää on ollut kivuton aika tasan viisi viikkoa, eli siinä tuntui ensimmäinen hyöty. Toisekseen olen löytänyt kauan kadoksissa olleet syvät vatsalihakset, ja vyötärö on sen myötä saanut kauniimman muodon.
Liikkuvuus on parantunut eikä enää tunnu siltä, etten pystyisi liikkumaan! Eli myös liikunnan ilo on löytynyt uudestaan! Tästä homma jatkuu lisätreenien merkeissä!

Saat pääsyn kurssille välittömästi tilaamisen jälkeen. Välineet postitetaan sinulle pikimmiten, yleensä seuraavana arkipäivänä. Voit aloittaa treeniohjelman heti, kun saat välineet itsellesi!
Pääsysi treeniohjelmaan ei vanhene, eli ohjelma ja välineet ovat käytössäsi ikuisesti. Voit siis suorittaa ohjelman juuri silloin kuin haluat ja niin monta kertaa kuin haluat.
Paketteja, jotka sisältävät harjoitusohjelman voi ostaa liikuntaeduilla.
Tuotteita, jotka sisältävät pelkkiä välineitä, ei voi ostaa liikuntaeduilla.
Postitamme välineet sinulle ilmaiseksi. Ohjelman tilaamisesta ei koidu sinulle mitään lisäkuluja.
Välineet lähetetään sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä tilauksen tekemisestä. Pääsyn kurssimateriaaleihin saat välittömästi tilauksen jälkeen. Voit aloittaa ohjelman heti välineet saatuasi!
Mikäli haluat lisätietoa yrityksestämme tai tästä harjoitusohjelmasta, älä epäröi olla yhteyksissä meihin. Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun klikkaamalla oikean alakulman sinistä chat-puhekuplaa. Autamme sinua mielellämme! :)

Jos et jostain syystä ole tyytyväinen saamiisi tuotteisiin, voit postittaa ne meille takaisin veloituksetta ja palautamme kaikki rahasi. Tilaaminen ei aiheuta sinulle minkäänlaista riskiä.
169.00 €
Saa -40 % ensimmäisestä ostoksestasi tilaamalla uutiskirjeemme.
©2024 All Rights Reserved – Nordic Flow Movement Oy / Kotonakuntoon.fi

Asenna kotona kuntoon sovellus puhelimeesi. Paina "Jaa -ikonia" sen jälkeen valitse Lisää Koti-valikkoon